Kokemuksia Saksan näyttelyistä

Joulumarkkinamatka Saksaan alkaa muodostua meille jo perinteeksi. Vuonna 2005 Siiri pääsi ensimmäisen kerran mukaan ja siinä samalla kahteen näyttelyyn. Käväisimme ensin Kasselin KV näyttelyssä ja seuraavana päivänä terrierien erikoisnäyttelyssä Bonnissa.

Ennen matkaa yritin kaikin mahdollisin tavoin selvittää, kuinka näyttelyt hoituvat Saksassa, mutta vasta paikan päällä asiat valkenivat paremmin.

Mitään lappuja ei toimitettu etukäteen, ainoastaan kirje, jossa ilmoitettiin sisäänpääsyn alkaminen ja kartta paikalle. KV näyttelyn kirjeessä oli leikattavat kupongit yhden henkilön sisäänpääsyyn ja luetteloon.
Näyttelypaikalle mennään aamulla rokotustarkastusten kautta ja vasta oman kehän laidalta löytyy aikataulu, joka on lähinnä kehän arvostelujärjestys ilman tarkkoja kellonaikoja. Molemmissa näyttelyissä se oli kirjoitettu fläppitaululle. Kyseistä taulua täytyy seurailla muutenkin. Arvosteltaessa kukaan ei kerro minkä luokituksen koira saa, jos et sattumalta kuule mitä tuomari sanelee kehäsihteerille. Minkäänlaisia nauhoja ei jaeta, vaan kaikki tiedot kirjoitetaan fläppitaululle, mistä ne on toisaalta ihan kätevä taltioida kameralla.

Laatuarvostelut ovat samat kuin Suomessa;
V = vorzüglich = erinomainen
SG = sehr gut = erittäin hyvä
G = gut = hyvä
GGD = genügend = tyydyttävä
NGGD = nicht genügend disqualifiziert = hylätty
V:llä ja SG:llä pääsee kilpailuluokkaan ja muutenkin homma toimii kutakuinkin tutulla tavalla. Valioluokan lisäksi on kunnialuokka, jossa kisaavat inttivaliot. Mitenkään avuliaasti eivät kehäsihteerit kuitenkaan opastaneet ja tarkkana sai oman vuoron osalta olla.

KV näyttelyssä oli vielä sellainen kummallisuus, ettei sen järjestäjänä ollut mikään toimikunta tms. vaan rotujärjestöt huolehtivat omalta osaltaan palkinnoista ja papereiden täyttämisestä – melko kirjavalta siis käytännöt vaikuttivat. Kuvittelin kaiken hoituvan sillä kuuluisalla saksalaisella täsmällisyydellä, mutta katin kontit. Arvostelulappuja odoteltiin kolmatta tuntia ja kysymyksiin sai ympäripyöreitä vastauksia.
Erkkarissa puolestaan neuvojia harvinaiselle turistille riitti. Sielläpä sitten pidettiin lounastauko arvosteluiden jälkeen – siihen meni taas kolme tuntia. Kaikki palkinnot sai vasta BIS-kehästä jonossa poistuttaessa kättelyiden ja onnitteluiden kera.

Kasselin näyttelytiloina oli kymmenkunta jumalattoman suurta hallia, myyjiäkin oli kaksi messuhallin kokoista salia täynnä. Pikkuisen vaikea pidätellä ostohimoja…
Tupakkalakia ei tunneta ja kehäsihteerit polttelivat kehässä. Eivät tuntuneet pitävän sitä edes epäkohteliaana.
Valioituminen on vielä oma lukunsa, siihen tarvitaan viisi melko mutkikkaan systeemin mukaista sertiä.

Näyttelypaikan läheisyyteen on syytä majoittua edellisenä iltana. Nimittäin yhtenä hetkenä ajelet moottoritiellä 190 km/h ja seuraavassa hetkessä siirtelet autoa tunnin aikana kilometrin eteenpäin ruuhkassa. Useimmiten nämä ”staut” tosin sattuvat vasta alkuillasta ja suurten kaupunkien läheisyydessä, mutta huomioitava asia kuitenkin.
Matkailu koiran kanssa sujuu hyvin Saksassa, hotellit majoittavat koiran usein ilman lisämaksua eikä sesseä tarvitse jättää huoneeseen edes ravintolaan mennessä. Tuovatpa pyytämättä vesikupinkin.

Vielä kun Saksaan liikennöivät laivayhtiöt muuttaisivat meikäläisen mielestä pepusta olevaa hinnoittelupolitiikkaansa koirien osalta.
Nykyisillä hinnoilla on pakko miettiä ottaako koiran mukaan koiranäyttelyyn vai meneekö sillä rahalla viikon aurinkolomalle etelään. (18.10.2006)